sunnuntai 27. tammikuuta 2013

“May the Force be with you"

Koska pyöritään vahvasti elokuvien / sarjojen maailmassa kun minun elämästäni on kysymys niin yksi suuri intohimon kohteeni on Star Wars. Monet varmasti tuntevat tämän saagan ja jokainen melkein on nähnyt siitä ainakin osan ellei jopa jokaisen elokuvan. Itse omistan kaikki niin Blu-Rayna kuin DVD:näkin. DVD versioista kuitenkin puuttuu yksi elokuva, mutta sen hankkimista en ole paljoa harkinnutkaan kun kuitenkin kaikki jossain muodossa minulta löytyvät.

Vanhempia versioita tuli katsottua useinkin lapsena kun serkkuni omistivat ison videoboksin kyseisistä elokuvista. Niitä me siinä aina katseltiin serkkujen luona ja kyllä ne on lapsuudelta yksi suuri muisto kokonaisuudessaan. Uudemmat on sitten vähän vanhempana tullut katsastettua ja vaikka ne eivät mielestäni täysin vanhojen tasolle yllä kuin ainoastaan tehosteiden suhteen, eli tehosteethan on uudemmissa todella paljon paremmat vaikka vanhojakin on tehosteiden osalta myöhemmin paranneltu, oli uudetkin katsomisen arvoisia.

Tässä vähän kuvaa myös minun omistamistani bokseista ja elokuvista.




Star Wars on monessa mielessä sellainen elokuva kasa, että yleensä en välttämättä innostuisi noinkin suuressa kaavassa olevasta avaruushyppelystä, mutta koska elokuvissa esiintyy paljon muutakin kuten erilaisia planeettoja ja olentoja, niin kyllä koukuttuminen on taattu. Olen tässä huomannut vuosien aikana, että kyllä tuo omakin maku erilaisten elokuvien / sarjojen suhteen hyppii niin laidasta laitaan, ettei tosikaan! Tässä siis esittelyssä taas yksi minun addiktioni kohteista ja holtittomasta rahan käytöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti