maanantai 26. tammikuuta 2015

Fazer 70-vuotis juhlapurkki 175g

Tehdääs päivitystä myös tästä uudesta juhlapurkista.

Itse etsin purkkia kissojen ja koirien kanssa, koska tästä ei tuntunut löytyvän netistä melkein mitään informaatiota. Kaikki jutut liittyi vaan Tove juhlapurkkeihin, jotka tosiaan oli kaupoissa aikaisemmin ja niiden valmistus on nyt lopetettu. Meidän kaupoista kyllä noita sinisiäkin purkkeja vielä löytyy, mutta uusia keltaisia ei löytynyt mistään täältä.

Itse työskentelen kaupassa ja yritettiin sitäkin kautta selvitellä asiaa jonkun tovin. Saatiin sitten viimein selville, että näitä uusia purkkeja saa kauppoihin tilaamalla ne samoista koodeista kuin sinisiäkin Toven purkkeja aikaisemmin sai. Uutuus keltainen oli vaan korvannut tuon edellisen tuotteen.

Eli viimein myös minä sain nuo uudet purkin käsiini ja sen vuoksi halusin tehdä päivityksen pelkästään liittyen noihin purkkeihin, ettei muutkin ihmettele, että mikä kumma tämä on.

Kyseessähän siis on 70-vuotis juhlapurkki. Edelleen tietoa on mielestäni todella vähän tarjolla, mutta jospa tämä nyt kuvineen avartaisi edes pikkaisen. Molempien purkkien kuvitus perustuu Tove Janssonin sarjakuva-albumien kansiin.

Purkkeja on saatavilla vain rajoitetun ajan!





Toivottavasti tästä on jollekin hyötyä, joka on pohtinyt samoja asioita näiden suhteen!

Muistutuksena, niin sininen Toven juhlapurkki on sitten tämän näköinen



7 kommenttia:

  1. Tässä taas uusi tuote muumi-wantlistilleni :O

    Oletko huomannut kauppojen lehtihyllyissä sellaista uutta muumi pehmeäkantista vuosikirjaa tms? Hinta oli 9,90. En raaskinut köyhänä opiskelijana vielä ostaa, vaan mietin nyt josko ensin löytäisin netistä muiden lukukokemuksia kirjasesta...

    VastaaPoista
  2. Olen huomannut sen uuden muumi retro lehden, joka tosiaan maksaa jotain lähemmäksi 10€. Ostin kyseisen lehden ja olen sen pintapuolisin selannut, olihan siinä kaikkea kivaa nippelitietoa ja paljon muumituotteita esillä myöskin. Toki en tiedä onko ihan tuon hinnan väärti. Tuntui aika hurjalta hinnalta lehdelle. Pitää katsoa jos siitäkin saisi päivitystä aikaan, kunhan ehtii tarkemmin tutustua :)

    VastaaPoista
  3. Hei Nannalee!
    Osaisitko antaa vinkkiä mistä kaupoista tätä ihanaa purkkia kannattaisi etsiä? Sinistä purkkia sen ilmestyttyä myytiin ainakin postissa ja läheisessä K-Supermarketissa, mutta nyt en ole löytänyt tätä purkkia vielä mistään..nyyh! (Asun Espoossa)
    - Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-kaupoista varmaan suurimmalla todennäköisyydellä löytää. Juurikin isommat Citymarketit ainakin. Kannattaa vaikka vinkata henkilökunnalle jos hyllyssä on vaan sinistä purkkia, että tilaamalla uuden myyntierän samalla koodilla hekin saisivat keltaisen purkin valikoimiinsa. Kuitenkin erässä on muistaakseni vain kuusi purkkia, niin tuskin iso investointi kaupalle! Veikkaan, että Espoosta ainakin löytyy, kerran tänne tuppukylällekin noita saatiin! En osaa valitettavasti sen tarkemmin sinulle kertoa, kun en itse siellä päin asustele, mutta piu. tuossa antoikin jo vinkkejä!

      Poista
  4. Suvi, minä ostin omani Ison Omenan Citymarketista ja ainakin Olarin Tokmannilla ko purkkia näytti olevan 😊

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista