torstai 12. helmikuuta 2015

Muumi vol. 39

Taas on kulunut muutama tovi, joten eiköhän ole aika laittaa uusia höpinöitä.

Piti alennuksesta ostaa pari palleroa.. tämä menee jo ihan hölmöksi tämä minun touhu. Naurattaakin välillä!


Toven Janssonin retro klassikko - lehti ilmestyi tässä jokunen aika sitten ja ihan mielenkiintoinen tekele. Hinta toki oli aika suolainen, mutta niinhän tuo lehdissä tuntuu nykyään olevan ylipäätään. Lehti käsittelee ainakin niin kirjoja, mukeja kun toven hahmojakin. Erilaiset hintalistaukset muumitavaroista sekä hahmo luettelo selostuksineen oli suosikkejani.



Ostin myös Muumit Rivieralla - elokuvan, kun sitä en ole vielä nähnyt. Jotenkin traileri oli jo hyvin erikoinen ja olen aika vannoutunut muumifani tälle japanilaisten pitkälti luomaan muumi piirrettyyn, mitä on tullut katsottua jo niin, että kaikki muistuu ulkoa. Kuitenkin, vaikka Muumit Rivieralla on enemmän Toven "oikeaa" muumituotantoa, perustuen Toven sarjakuviin, olen silti vähän kahden vaiheilla uskallanko edes aloittaa elokuvaa. Kuitenkin nämä ovat aivan erimaailmoista. Mulle muumit on aina sellaisia höperöitä lastenhahmoja ja tunnen välillä haastavana ajatella heitä esimerkiksi ryyppäävinä hahmoina. Toven alkuperäiset muumihahmot on paljon rajumpia kuin nämä uudelleen luodut versiot.

Elokuva hetkiä odotellessa.


Pakko uudestaan laittaa kuva mun "muumitalosta", eli tuikusta, ku tykkään niin kovin!


Citymarketissa oli myös paljon muumimukeja alennuksessa ja muutama kulho sekä näitä muumilaseja joita olen ostanut tasaiseen tahtiin kun edullisesti on saanut. Vielä muumipappa puuttuisi!



Mutta sitten se syy, miksi halusin päivityksen tehdä! En ole täältä meidän tuppukylästä koskaan löytänyt kivoja muumimukeja kirpputoreilta ja jos olenkin, niin hintoja on liioteltu hurjasti. Nyt minun oli pakko ostaa Muumipoika muki, kun näin sen vitriinissä ok kunnossa ja hinta oli 95€. Kuitenkin mukista voisi saada himpun enemmänkin. Lisäksi säästyin postikuluilta, kun sain mukin vaan suoraan kätösiini. Tykkään!





Kohta sitä pääsee jo ostamaan uudet Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen mukit! Voi rahapussini..

3 kommenttia:

  1. Toi muki on kyl ihana! :) Täällä kans odotellaan koska pääsisi hipeltelemään uusia muumimukeja kauppoihin...

    VastaaPoista
  2. Upea löytö tuo muumipoika- muki!:-) Joko olet saanut Pidä Ruotsi siistinä- mukin?

    VastaaPoista
  3. En ole vielä saanut, mutta odottelen postia tässä jossain vaiheessa. Eiköhän se toivottavasti tännekin eksy. Lisäksi tuttu on menossa laivallekin ensikuussa, että saa ehkä sitäkin kautta itselleen toisenkin mukin. Toivottavasti laivalla on myös sitä oheiskrääsää! Sanoinkin jo tutulle, et ota oma matkalaukku mukaan mun ostoksille. ;)

    VastaaPoista