sunnuntai 25. tammikuuta 2015

"Ajatella, miten yksinäinen sellainen on, jota kaikki pelkäävät." - Nuuskamuikkunen

Aloitellaas ihanalla ajatuslauseella. Muistaakseni Nuuskamuikkunen puhui kyseisessä kohtauksessa Möröstä. 

Minulla ei vielä ole paljoa uutta päivitettävää, mutta kuvailin huvikseni muutamia asioita mitä olen jo aikaisemminkin tänne päivittänyt. Laitan päivitetyt kuvat muumihyllyistäni ja muuta tämmöistä. Yksi uutuuskin joukosta löytyy.

Päivitin myös aikaisemmin alempaa juttua, missä esittelin uutuuksia. Poistelin jotain kuvia ja vaihdoin tilalle virallisempia kuvia. Edelleen muistuttelen, että uuden "Pidä Ruotsi siistinä" - mukin voi tilata Ruotsista kätevästi Suomeen tai sitten odotella, että muki tulee myös joihinkin suomalaisiin nettikauppoihin, kuten moomin.comiin. Nettikaupoista Ruotsista ilmeisesti mukeja aletaan postittelemaan jo helmikuun puolella, mutta kauppoihin muki ilmestynee maaliskuussa.





 Uutuus rakkaus - lautanen. Näitä myytiin Iittalan verkkokaupassa! Heillä on siellä erä ja tekstikin kuuluu, että tuotetta saatavilla niin kauan kuin sitä riittää. Lautanen on vain yksipuolinen, mutta oli kyllä sellainen lisä, minkä ehdottomasti halusin kokoelmaani!


Sitten kuvat minun vitriineistä päivitettynä. Edelleen muitakin muumitavaroita löytyy, mutta pitkälti nekin on joskus alempana kuvattu. Tässäpä siis vitriinien sisältö.



Sitten vaan odotellaan, millon raaskii laittaa rahaa lisää likoon ja alkaa haalia vanhempia mukeja lisää.

7 kommenttia:

  1. Heippa! Kiitos sinulle aivan ihastuttavasta blogista! Kyllä olet kerännyt komean kokoelman muumimukeja, sisältäen monta iki-ihanaa ysärimukiakin:-) Tuot hyvin selville muumiuutuuksia. Tänä vuonna onkin taas paljon kivoja juttuja tulossa... aargh..kun itseni piti jo lopettaa koko keräily, mutta eihän nyt vain kertakaikkiaan voi jättää leikkiä kesken...:-)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, kiitos! Vielä noita ysäreitäkin puuttuu paljon, mutta tavoite on nekin joskus omistaa. Eihän tässä elämässä toki kauhea kiire ole. Joku n.10 mukia taitaa vielä puuttua. :) Itsekin joskus miettinyt lopettamista sen vuoksi, kun uutuuksia puskee liikaa joka ovesta ja ikkunasta ja itse ei osaa olla ostamatta niitä, kun addikti kun on! Mutta eihän tätä tosiaan voi lopettaa ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva kun oot nyt kirjotellut usein, sulta saa aina hyödyllistä tietoa uutuuksista :) Ton uuden purkin muuten nappasin Cittarin ostosreissulla matkaan jo yli viikko sitten, ilmeisesti ne tulevat aika eri aikoihin kauppoihin. Oon kyl vähän kade noista sun ysäri mukeista, ne on niin hienoja :) Mutta en varmaan koskaan raaski ostaa niitä itselle, sen verran kirpasee niiden hinnat tällä hetkellä :P Vaikka voihan sen ajatella sijoituksena ;)

    VastaaPoista
  4. Muhun on iskenyt nyt joku päivitysvimma!

    Niitä purkkeja näköjään alkaa tulla automaattisesti kunhan ne siniset on suhkot lopussa. Kuuluu ilmeisesti ainakin Citymarketeiden perus valikoimaan. Meillä tosiaan sinisiä purkkeja oli vielä joku kymmenkunta niin ei järjestelmä tuntenut tarvetta vielä lähettää lisää. Mutta olin ovela ja tilasin käsin itse, hah!

    Tahtoisin myös kovasti lisää ysäreitä! Mun kokoelma on vähän turhan painottunut väriin keltainen, paitsi toki tuo yksi punainen! Tahdon kauheasti lisää. Oi, miksi ne maksaa. Tosin itsekin kun viimein päätin noita ostaa, niin juurikin ajattelin, että ne on sijoituksia, että aina saan rahani takaisin halutessani ja kenties vielä enemmänkin!

    VastaaPoista
  5. Hyvä vain kun sulla on päivitysvimma päällä ;-)täällä luetaan ihan innolla sun blogia! Sama juttu mulla ysärimukien kans, että tekisi kovin mieli ostella kaikkia ysärimukeja, olis
    kiva kun vois ostaa vaikka useamman kerralla mutta kovat
    hinnat rajoittavat keräilyä. Olen
    muuten ihan samaa mieltä, että
    ysärimukit säilyttävät arvonsa
    tulevaisuudessa, hinnat voivat
    hyvinkin nousta, kun niillä on jo
    ikää eikä niitä mukeja enää liiku
    markkinoilla kovin paljon. Ja
    onhan nuo mukit ja muutkin
    muumiastiat ilo silmälle. Tuppaavat saamaan hymyn
    huulelle, kun niitä katselee!:-)

    VastaaPoista
  6. Heii saanko kysyä mistä saa tollasia telineitä mitä sulla on lautasille ja kulhoille ja nuita valkeita "tasoja" mukien alla? :) Aivan ihanan näkönen vitriini sulla! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telineet on kattilankansi telineitä ja ne on ostettu Ikeasta jostain sieltä keittiöosastolta. Myöskin nuo tasot on Ikeasta! :) Tosi käteviä jos tahtoo, että saa vitriinissä vähän näkyvyyttä tavaroille, kun saa kerrostettua hieman.

      Poista