maanantai 27. huhtikuuta 2015

Muumi vol. 41

Aika hurahtaa kuin siivillä! Kamalasti päivitettävää ei ole, mutta pitäähän tässä vähän pysyä bloginkin suhteen ajantasalla!



Tilasin Ivana Helsinki - laukun muumikuosilla. Näitä sai myös jossain vaiheessa tilaajalahjana, jos hommasi jonkun lehden, mutta itse en halua mitään ylimääräisiä lehtiä pyörimään nurkkiini, joten päätin ostaa laukun ihan muuten vain. Ihan suloinen ja saatan hyvinkin kesällä joskus napata laukun olalleni kun lähden asioille. Olen muutenkin hyvin lapsellinen ja pukeutujana vähän sellainen, että miksipä ei!




Muumikirjoja tarttuu aina matkaan kirpputoreilta. En yleensä maksaisi kirjoista välttämättä paljoa, mutta monet luopuu hyvässä kunnossa olevista kirjoistaan todella edullisesti, joten en voi vastustaa kiusausta! Kieltämättä mielenkiintoisia ja monet sisältää ihania Toven piirtämiä kuvia. Muumipeikon luontoretki kirjasta löytyy ihana kuva, joka muistaakseni on myös 90-luvun lastenlautasessa.



Muutama emalikin on taas tarttunut kauppareissulta matkaan, vaikka ei pitäisi näitä ostella. Menee jo aivan höpsännöpsäksi.




Uusi kesämuki Hetki rannalla - 2015 on myös hommattu kulhoineen! Lusikat edelleen piilottelee minulta, enkä ole meidän kaupungin kaupoista niitä löytänyt. Jospa nekin eksyisi kokoelmaani kunhan sattuvat osumaan eteeni. Ihan mukava tämäkin kesämuki, vaikka ehkä kaipaisin jo viimein vähän vaihtelevuutta. On kuitenkin värimaailmaltaan ja tyyliltään hyvinkin samanlaisia kun edelliset, että jospa seuraava kesämuki muuttaisi jo vähän kenties värimaailmaa.

2 kommenttia:

  1. Nämä kesämukit ovat samaa sarjaa edellisien kolmen kanssa, siksi sama värimaailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tiedän. Tarkoitankin, että mielestäni ei tarvitsisi tulla noin pitkää pätkää aina samaa "sarjaa" vaan juurikin olisi sitä värimaailman vaihtelua. En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä, että tehdään jotain neljän satseja niin talvimukeissa kuin kesämukeissakin. Jotenkin tekee tästä keräilystä kohta hieman tylsää, kun monta vuotta katsellaan samanlaisia mukeja. :) Toivottavasti seuraava muki on jo erilainen, koska nyt on tullut jo 4 kesämukia samanlaisella värimaailmalla, eli seuraavan pitäisi viimein varmaan olla jotain muuta.

      Poista