lauantai 3. toukokuuta 2014

Muumi vol. 29

Nythän on nopea päivitystahti!

Paljon uutta en ole ehtinyt haalia, mutta mielenkiintoni tosiaan herätti tämä Toven juhlakeksipurkki. Vieläköhän on paljonkin tulossa erilaisia juhlatuotteita?

Kuulin purkista ihan vasta, kun joku oli linkittänyt muumi fb-ryhmään kuvan löydöstään, aikaisemmin en ollut tämmöistäkään infoa saanut korviini. Meneekö tämä jo kohta ylitse, kun juhlavuoden tuotteita tulee ovista ja ikkunoista? Pakko silti myöntää, että purkit oli todella nättejä.


Piti vielä napata iso haisulipyyhe Citymarketin tarjouksesta ennen sen loppumista. Loput sai jäädä hyllyyn ja katson niitä suruissani, kun hinnat on taas pilvissä. Eli ei tule aikoihin ostettua pyyhkeitä. Lisäksi Prismasta lähti mukaan Toven juhlapyyhkeet, vielä kun ostaisi sen ison juhlapyyhkeen niin alkaisi olla tämä "pehmeäkin" puoli jo tarpeaksi laaja kauaksi aikaa!


Emali mukit on edelleen vähän nääh, mutta tässä mukissa oli kyllä kaunis kuosi (miksi ne ei laita tälläisiä niihin perusmukeihin!!). Lisäksi laitoin tilaukseen yhden emalin, joka ilmeisesti on taas sellainen 1000kpl erä, eli toinen sarjakuvamuki. 

Mutta sitten niihin hehkuttamiini purkkeihin. Käykää ihmeessä ostamassa, pitäisi löytyä Citymarketeista, K-kaupoista ylipäätään sekä Postista. S-ryhmän kaupoista en osaa sanoa, kun en ole siellä nähnyt. Hinta taitaa olla noin 6,99€, mutta postissa kalliimpia. (vähän alle 9€, olikohan 8,95€)



Älkää tehkö enää uutuuksia, joudun muuten ostamaan uuden asunnon!

4 kommenttia:

  1. Moi taas! :D Mistä hei löysit tuon emalimukin? Itse en kyllä yleensä myöskään välitä noista emalimukeista, mutta tuo on tosi nätti! Ja samoin se eräs retrokuosinen Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen. :)

    VastaaPoista
  2. Citymarketissa oli :) En tiedä noista emaleista tarkemmin, että on tuo joku joka on poistumassa / poistunut jo, mutta tuskin emaleilla samanlaista häslinkiä on kun tavallisilla muumimukeilla, joten luulisi noita löytyvän kaikkialta isommista kaupoista ainakin :) Joo ne retrotkin oli söpöjä! Harmi vaan ku se muki on itessään tollanen.. Lähettelisin noita mielellään muillekin, mutta olen aivan onneton noissa postin jutuissa. :D

    VastaaPoista
  3. Jos on jotain kysymyksiä postiasioista niin multa voi kysyä ;) T:Postityöntekijä

    VastaaPoista